linkityksiä ja taltiointeja

Vakuutusongelmaisten liitto ry on 8.4.2013 alkaen Oikeutta vakuutetuille ry (Oiva).

Tänne lisäämme oikeusturvaan liittyviä keskusteluja ja leikkeitä sekä niiden arviointeja sekä Suomesta että maailmalta. Voit osallistua tämän sivun kehittämiseen laittamalla sähköpostilla ehdotuksia niistä teemoista joita sinä haluaisit tänne lisätä.

Ehdotukset lähetetään osoitteeseen: foorumiin (miuku ja mauku merkki) hotmail.com

”En saanut senttiäkään narkolepsia-korvauksia”

Yle uutisoi kaikkien muistamasta sikainfluenssarokotteesta seuraavasti: Paula, 38, sai narkolepsian eli nukahtelutaudin sikainfluenssarokotteesta vuonna 2010. Ensi kuussa astuu voimaan laki, joka takaa Pandemrix-rokotteesta sairastuneille korvaukset osittain valtion varoista. Paulaa se ei hyödytä - hän potee tautia omaan piikkiin. En ole saanut yhtään mitään korvauksia. Olen tällainen vanha kaakki joten viranomaisten mukaan en ole voinut saada narkolepsiaa, mutta kyllä minulla on todettu se.

Mistä tässä on kysmys? Aika tyypillinen tapaus jossa valtio näkyvästi mainostaa ja antaa ymmärtää, että kyllä valtio turvaa heidän väärästä lääkevalinnasta syntyneet haitat. Uutisointi on niin massiivista ja subjektiivista, että korvauksia ei kyseenalaisteta.

Yksilötasolla aletaan kuitenkin havaita, että korvauksia ei makseta kaikille sairastuneille. Tässä on kysymys kulujen minimoinnista. Yksilön ongelmat ja sairaudet jäävät hänelle itselleen eikä valtiota asia kiinnosta enempää vaikka lääkärit olisivat todenneet syy-yhteyden tähän rokotteen. Korvaukset epäävä päätös on tosiasiassa täysin perustelematon ja ristiriidassa lääketieteellisen näytön kanssa. Päätöksessä lukee yleinen toteamus, sairauden syy jokin muu ja korvauksia ei makseta.

Mitä jää jäljelle, otteet Ylen jutusta jatkuvat: Sairaus on tullut Paulalle kalliiksi: hän on muuttanut omakotitalosta kerrostaloon lähelle työpaikkaansa välttääkseen autoilua ja päästäkseen kotiin päiväunille työpäivän aikana. Lääkkeet ovat hintavia, opiskelu ei enää onnistu ja alentunut työteho nakertaa ansiotuloja. Harrastukset ja sosiaalinen elämä ovat hiipuneet. - Kärsin todella paljon, kun minulla on vielä paha katapleksia. Se tarkoittaa, että tunnetiloissa tulee hetkellinen halvaantuminen lihaksiin, jalkoihin ja käsiin eli valahdan, kaadun, tai sitten tulee nytkähdyksiä, jalat pettävät, hän kertoo.

Vakiintunut maan tapa onkin vakava rikos.

Lähde Yle. Suomen oikeuslaitos katsoo nyt, että tähän saakka sallittuna pidetty avokätinen vaalirahoituskäytäntö on vakavaa rikollista toimintaa, kirjoittaa toimittaja Ari Mölsä.

Helsingin käräjäoikeus on tuoreella päätöksellään luomassa uutta oikeuskäytäntöä, jonka mukaan tähän asti laillisena maan tapana pidetty vaalirahoituskäytäntö onkin vakavaa rikollisuutta
. Viisi vuotta sitten alkaneesta vaalirahaskandaalista purkautunut rikostutkintavyyhti on nyt kuitenkin paljastanut, että Suomen oikeuslaitos pitää toimintaa lainvastaisena.

Vakuutus-ala on osallistunut poliitikkojen rahoittamiseen jo pitkään vaikka aiheesta on vaiettu tai siitä on aiheesta kysyjille valehdeltu. Vuosien saatossa on rahaa runsaasti virrannut politiikkaan mun muassa Björn Wahlroosilta itseltään, Sampo konsernilta ja muun muassa OP Pohjola konsernin sisältä. Ilmaisia lounaita ei ole olemassa ja sen tietää poliitikot ja vakuutus-ala, rahaa ei ole annettu jos vastapalveluksia ei ole tullut. Tämä on arka aihe jossa faktat ja vakuutus-alan lobbauksen keinot eivät kestä päivänvaloa.

Esimerkiksi OP-Pohjolan eduatjat ovat valehdelleet osakkeenomistajille tästä asiasta kun vaalirahoituksesta on ylimmältä johdolta kysytty yhtiökokouksessa. Vuonna 2011 OP Pohjolan ylin johto kielsi antaneensa euroakaan vaalirahoitusta, 2012 he myönsivät kun esitimme todisteita rahoituksesta ja taas vuonna 2013 he kielsivät koskaan antaneensa vaalirahoitusta vaikka toimme esiin OP Pohjolan johtajien Tampereen yliopistolla viestinnän opiskelijoille antamia lausuntoja OP Pohjolan antamasta rahoituksesta. Opiskelijoille OP Pohjola väitti julkistaneensa kaikki rahoitukset mutta meille yhtiökokouksessa ei suostuttu kertomaan missä ne olisi julkaistu. Asia halutaan siis yhä salata valheilla.

Lähde Uusi Suomi. Jäävuoren huippu taitaa olla vasta esillä. Näin Arto Merisalo - Uusi Suomi Puheenvuorossa 6.2.2013 "Hovioikeutta ja odottamista, Nuorisosäätiön vaalirahatuomioista ym": ... ja kuten Antti Kaikkonen A-Studiossa sanoi, on vaalirahakohussa nostettu ”tikun-nokkaan” vain muutamia tahoja, suurin osa eri puolueiden säätiöistä, yhdistyksistä ym tahoista on jäänyt pimentoon ja tutkimatta. Sen toki tiedän minäkin ja siitä asiasta avaan ajatuksiani sekä kirjan, että dokumentin kautta.

vaalirahalla saa

Lähde Iltalehti 19.2.2013 Hän ajautui (Jorma Heikkinen) ensimmäisen kerran tekemisiin vaalirahoituksen kanssa 1970-80-luvuilla työskennellessään hallintojohtajana Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitossa, joka sittemmin yhdistyi muiden toimijoiden kanssa Finanssialan keskusliitoksi. Heikkisen mukaan keskusliitto toimi maksumiehenä niin kosteilla lounailla kun isommissakin hankinnoissa. Mersut ja Kekkosen leipälapiot vaihtoivat omistajaa, ja puolueiden kirjanpito pysyi ruodussa.

- Keskusliiton tehtävä oli pitää poliittiset kontaktit yllä, ja yksi tärkeä tekijä oli ainainen vaalirahoitus. Se ei ollut koskaan keskusliiton miehelle miellyttävä tehtävä, mutta tehtävä, joka oli hoidettava. Hallintojohtajan tehtävänä oli kuitata laskut, Heikkinen sanoo.
"Kahvirahojen" lisäksi keskusliitto ohjaili elinkeinoelämän patruunoiden ohjeistuksen mukaan jättimäisiä tukisummia.

- Eteläranta päätti, että vakuutusbranssi maksaa vaikka miljoona markkaa jokaiselle puolueelle ja pankit maksavat toisen miljoonan. Se koordinoitiin Etelärannassa ja mulle joka olin hallintojohtaja, sanottiin, että hoida se. Minä panin kepulle, demareille ja niin edelleen, rahat menemään. Ne rahat kerättiin sitten vakuutusyhtiöiltä, Heikkinen kertoo.


Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.
Sitä vastaan Vakuutusyhtiöiden keskusliitto pääsi vaikuttamaan vakuutusasioita koskevaan lainsäädäntöön.

Lue Iltalehden reportaasi





LLinkkejä muualle

Tiedotteita

Yhteisöömme kohdistuneet toistuvan ilkivallan takia sivumme ovat olleet poissa käytöstä. Pyrimme palauttamaan aineiston näkyville mahdollisimman pian. 
Asiakkaamme etsivät määrätietoisia lakimiehiä asioidensa hoitamiseen. Ota yhteyttä mikäli sinulla on kokemusta lakisääteisistä tapaturmavakuutuksista. Toimiston sijainnilla ei ole merkitystä, yhteydenpito puhelimitse ja postilla, laskutus suoraan toimistolle.

Toimittajien ja jäsenmaksun maksaneiden jäsenten yhteydenotot numeroon: NollaNeljäsataa -437656